En ole nyt postannut pitkään aikaan ja kerron nyt että kyllä, teen vielä tätä blogia ja kyllä teen pian sen kirja postauksen.
On ollut tosi paljon kiireitä kun koulu alkoi ja harrastukset.
Pian se kirjapostaus sitten julki(-:
sunnuntai 17. elokuuta 2014
tiistai 5. elokuuta 2014
Moi ja anteeksi pitkästä tauosta tämän ja edellisen postauksen välillä!
Minulle kuulu ihan hyvää ja olen lukenutkin jonkun verran(-:
Tässäpä nyt 3 seuraavaa kirjaa joista juttua tulossa:
1.Tähtiin kirjoitettu virhe
2.Nukkelapsi
3.Nora ja Alicia
Tarkoitus on että sitä mukaa kun luen niin kertoisin myös mitä ennakkoaavistuksia ja tunteita minulla oli tuosta kirjasta etukäteen.
Tätä vähän harvemmin mutta joskus(-:
Mutta tuosta ykkös kirjasta sen verran että ajattelin kirjan olevan nuorten kirjaksi hyvin raskas ja surullinen sekä että se tapahtuisi sairaalassa. En tiedä mistä se sairaala juttu oikein tuli:-D
Mutta siitä sitten ensi postauksessa(-:
Ajattelin tehdä nyt seuraavissa postauksissa minusta ja kirjoista lukemisesta ja kirjoittamisesta faktoja ja tässä yksi:
Olen addiktoitunut Harry Pottereihin! Suurimmaksi osaksi luen aikuisten kirjoja mutta nämä...
Mummoni luki minulle kaikki Harry Potterit ääneen ja monesti kun olin pieni ja sen ansiosta pitkälti luen nykyisin niin paljon.
Lopuksi vielä yksi runo jonka keksin vuosi sitten. Nauttikaa!
Ilmoitus tolppiin tällainen naulattiin
Kadonnut Sika Siskosen silli.
Ei kovin ruma,
Ei kovin kaunis
Taivaallisen kiltti niin kuin nauris.
Syötäväksi tarkoitettu ravintosisältö kartoitettu
Ethän sitä paista saatikka sitten maista
Tarvitaan pian takaisin
Siskosen suvun kemuihin.
Ja tämän runon mallina on siis runo: Mauri Makkaran koira runosta Tiitiäisen runokirjasta jos oikein muistan(-:
T: Viivi

maanantai 28. heinäkuuta 2014
Totuus Harry Quebertin tapauksesta
Moi kaikille!
Ajattelin tehdä ensimmäisen varsinaisen postauksen kirjasta joka on ollut nyt melko pinnalla jonkin aikaa eli: Totuus Harry Quebertin tapauksesta kirjoittanut Joel Dicker
Ajattelin tehdä ensimmäisen varsinaisen postauksen kirjasta joka on ollut nyt melko pinnalla jonkin aikaa eli: Totuus Harry Quebertin tapauksesta kirjoittanut Joel Dicker
Pidin kovasti tästä kirjasta. Se kertoo nuoresta kirjailijasta joka on juuri päässyt uransa huipulle ja kirjoittanut mestariteoksen.
Kun uutta kirjaa ei vain tunnu syntyvän Marcus Goldman päättää mennä Auroraan ystävänsä ja kirjallisuuden opettajansa Harry Quebertin luokse rentoutumaan ja hakemaan inspiraatiota.
Tarina saa yllättäviä käänteitä kun Quebertin takapihalta löytyykin ruumis.
15 vuotiaana kadonneen Nola Kellerganin ruumis.
Saadaan selville että Quebertillä on ollut suhde 15 vuotiaaseen tyttöön ja häntä epäillään tytön murhasta.
Hän joutuu vankilaan mutta Marcus Goldman on varma ettei Harry kuitenkaan murhannut Nolaa ja ryhtyy selvittämään tapausta.
Totuus
Nolan kummitteli koko teoksen ajan takaumissa ja epäilyissä.
Minulle tuli monta kertaa tunne että juttuhan on nyt selvä mutta sitten tulikin jokin uusi käänne ja näin kirja oli mielestäni kiinostava koko lähes 1000 sivun ajan.
Kirjassa yhtyivät trilleri rakkaus tarina huumori ja moni muu asia.
Kreikan lomallamme minä serkkuni ja äitini luimme kaikki kirjan innolla.
Sen jälkeen se...no... Tuota ei näyttänyt ihan samalta se kun oli ensin kastunut sitten mennyt aurinkorasvaan ja lopulta sen sivut olivat likaiset tai taittuneet.
Juonesta huolimatta kirja oli melko helppo lukuineen ja näin 12 vuotiaskin luki sen helposti ja nopeasti.
Kirja on uusi tulokas Keltainen kirjasto sarjassa josta voit lukea lisää googlettamalla: keltainen kirjasto.
Suosittelen tätä kirjaa kaikille mieluiten yli11 vuotialle
Hyviä lukuhetkiä t:Viivi
sunnuntai 27. heinäkuuta 2014
Kirjaimellisesti
Noin nyt monta kuukautta pohdittuani sain tehtyä vihdoin tän blogin:-D.
Eli tulen kirjoittamaan 02 syntyneen tytön ajatuksia kirjoista ja erityisesti aikuisten kirjoista, harkitsinkin blogin nimeksi "Jane Austenista Torey Haydeniin".
Kerron myös omista tarinoistani ja runoistani tosin harvemmin.
Keksin nimittäin kirjan kohtauksia,alkuja ja lopetuksia enkä saa aikaiseksi laittaa niitä paperille.
Olen lukenut aikuisten kirjoja 8 tai 9 vuotiaasta asti ja lempikirjojani ovat mm. Cecilia Samartinin Nora ja Alicia sekä Charlotte Bronten Kotiopettajattaren romaani. Ensimmäiset postaukseni tulevat olemaan lempikirjoistani.
Toivon että tulette pitämään blogistani sekä että saisin sille lukijoita ja seuraajia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)